15 joulukuuta, 2012

Vanhoja töitä

Selailin ulkoista kovalevyä ja löyty kuvia aikaisemmista käsitöitä, leipomuksista ja korteista. :)

























02 joulukuuta, 2012

Villasukkia

Vaikka en tänä vuonna osallitunut Sukkasatoon, silti sukkaa pukkaa. :)


Ainakin nämä neljä sukkaparia on ilmestynyt tämän syksyn aikana. Vasemmalta oikealle lueteltuna Annikaisen Siiri-sukat, Vanhat Kunnon Pitsisukat kahdella eri varrella sekä Pikku Possun Lumotut villasukat. Loppukesästä/alkusyksytä päätin ettei tänä talvena tule yhtään sukkaa, mutta ei vain voinut vastustaa puikkoja kun illat alkoi pimetä. :) 

Kummipojalla oli synttärit viikko sitten ja askartelin kortin pojalle. Nyt on menossa Puuha-Pete kausi, joten piti saada Pete-kortti pojalle. :)

Kuva on printattu netistä sivulta, jossa oli paljon värityskuvia,  ja se on väritetty Promarker-tusseilla. Tulee todella tasainen jälki kun malttaa rauhallisesti värittää. :) Peten ja Kisun silmät ovat liikkuvia askartelusilmiä, tuovat vähän "elävyyttä" kuvaan. 

1. Adventin kunniaksi tässäkin kämpässä palaa kynttilät ja ovikranssi on ilmestynyt ulko-oveen. 




Rauhallista Joulun odotusta kaikille! <3 



24 lokakuuta, 2012

Muffinseja

Päivällä oli työkavereiden kanssa puhetta, kuinka hyviä muffareita tulee Fazeriina suklaasta ja kuinka hyviä tulisi Geisha Darkista. No teinpä sitten iltakahvin kanssa molempia muffineja. 

Suklaamuffinsit

150g margariinia
1½dl sokeria
2 kananmunaa
3½dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2½rkl kaakaojauhetta
1½dl maitoa/kermaa

- Vaahdota margariini ja sokeri.
- Lisää munat yksitellen.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen nesteen kanssa.
- Jaa taikina muffinsivuokiin.
- Upota taikinan sekaan Fazeriina tai Geisha Dark -suklaapala/-konvehti. Suklaan voi vaihtaa omaan lempisuklaaseen. 
- Paista 225 asteessa n. 12-15 minuuttia.

18 lokakuuta, 2012

Hyvää..NAM!

Eilen tekaisin Laiskurin piirakan (niinkuin yhdellä sivulla tuota nimitettiin), ja kävin porukoilla päiväkahvilla. :) Pohja on Sunnuntain valmista murotaikinaa kaupan pakkasesta, mansikoita pakkasesta pohjalla ja kermaviiliseos (kermaviiliä, kananmunaa, vanilliinisokeria ja sokeria) päällä. Oli kyllä ihan hyvää. :D



Tänään oli vuorossa suklaan kanssa suttausta. :) Sulatin tummaa suklaata kattilassa, sekaan meni cashewpähkinöitä ja hasselpähkinärouhetta. Manteleita en laittanutkaan vaikka alkuperäinen aate olikin.


Tässä seos menossa jääkaappiin. Ei tämääkään pahaa ollut... Voiko suklaa koskaan olla pahaa? ;)


16 elokuuta, 2012

Vihdoin jotain päivitettävää :)

Jouluhan on siis reilu neljän kuukauden kuluttua, joten joululiina on hyvä jo olla valmiina. :) Reunat on vain taiteltu alle, joten niiden ompeleminen olisi vielä ja tumman harmaata lankaa pitää ostaa, yhdestä tonttuparista on ääriviivat melkein kokonaan tekemättä.



Mutta ettei tämä vielä ihan kokonaan jouluhössötykseksi menisi (varsinkin kun tällä hetkellä paistaa aurinko ja on n. +25 lämmintä), vähän kukkia. Oli haettava uusia kukkia, kun edelliset meni sateiden aikaan vähän pilalle ja vähän pääsivät kuivuunkin katoksen alla olevat. :) Kahdessa ylimmässä kuvassa on syyssyklaameja ja alakuvassa isossa padassa on kultasypressi, koristekaali ja syysasteri. Vielä joku roikkuva mahtuisi mahtuisi... :)



28 heinäkuuta, 2012

Heippa!

Ensimmäinen kirjoitus, joten olisi ehkä hyvä vähän esitellä itseäni lyhyesti. :) Eli olen vm -85 oleva nainen, joka harrastaa erilaisia käsitöitä (ristipistot, neulominen, virkkaus), askartelua, lenkkeilyä, pyöräilyä.... Lenkkeily ja pyöräily ovat tulleet kunnolla harrastelistalle tänä vuonna, kun aloitin kolmannen kerran elämäntaparemontin. :)
Edellinen blogini oli vuodatuksessa samalla nimellä, Kätteni jäljet. 
Perhettä ei ole muuta kuin tietysti lapsuudeanjan perhe; äiti, isä, pikkusisko ja -veli.
Eli täällä tullaan näkemään sukkia, kortteja ja  leipomuksiakin joskus. Ja tietysti kertoilen kaikkea yleistä omasta arjesta.

Toivottavasti viihdytte sivuillani! :)