15 joulukuuta, 2012

Vanhoja töitä

Selailin ulkoista kovalevyä ja löyty kuvia aikaisemmista käsitöitä, leipomuksista ja korteista. :)

























02 joulukuuta, 2012

Villasukkia

Vaikka en tänä vuonna osallitunut Sukkasatoon, silti sukkaa pukkaa. :)


Ainakin nämä neljä sukkaparia on ilmestynyt tämän syksyn aikana. Vasemmalta oikealle lueteltuna Annikaisen Siiri-sukat, Vanhat Kunnon Pitsisukat kahdella eri varrella sekä Pikku Possun Lumotut villasukat. Loppukesästä/alkusyksytä päätin ettei tänä talvena tule yhtään sukkaa, mutta ei vain voinut vastustaa puikkoja kun illat alkoi pimetä. :) 

Kummipojalla oli synttärit viikko sitten ja askartelin kortin pojalle. Nyt on menossa Puuha-Pete kausi, joten piti saada Pete-kortti pojalle. :)

Kuva on printattu netistä sivulta, jossa oli paljon värityskuvia,  ja se on väritetty Promarker-tusseilla. Tulee todella tasainen jälki kun malttaa rauhallisesti värittää. :) Peten ja Kisun silmät ovat liikkuvia askartelusilmiä, tuovat vähän "elävyyttä" kuvaan. 

1. Adventin kunniaksi tässäkin kämpässä palaa kynttilät ja ovikranssi on ilmestynyt ulko-oveen. 




Rauhallista Joulun odotusta kaikille! <3